Materiaan perustuva maailma tuhoaa hyvinvointia

Materiaan perustuva maailma tuhoaa hyvinvointia

Nykyinen maailma perustuu kaupankäynnille. Asioilla on arvo, joka mitataan rahalla. Jopa valtioiden toiminnassa korostuu talousajattelu. Nykyisinä viisaina neuvonantajina toimivatkin ekonomit. Tällainen toimintatapa ei voi olla vaikuttamatta ihmisten hyvinvointiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, saati sitten ihmisen ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen.

Ekonominen ajattelu heijastuu kaikkialle. Se määrittää myös suhdettamme toisiin ihmisiin ja luontoon. Herää kysymys, onko esimerkisi metsien arvo oikeasti se, kuinka paljon ne tuottavat puuta, kuinka paljon niistä saadaan irti materiaalia? Voimmeko todella mitata luonnon arvoa sillä mitä se tuottaa meille ihmisille materiana? Pitäisikö meidän pysähtyä ajattelemaan kuinka paljon paremmin ihminen voi ympäristössä missä on luontoa ympärillä. Nykyiset suurkaupungit aiheuttavat merkittäviä terveysongelmia. Luonto ja metsä sen sijaan parantaa ja virkistää. Kaupungeissakin ihmiset hakeutuvat luonnostaan kauniina päivänä luonnon lähelle.

Kun kiertelee maailmalla reppu selässä huomaa hyvin, että ne, joilla on rahaa, voivat viettää aikaansa ja nauttia erittäin viihtyisistä ympäristöistä. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen viihtyisyyteen. Köyhien asuinalueet ovat todella roskaisia ja epämiellyttäviä. Heillä ei vain yksinkertaisesti ole mahdollisuutta parempaan. Onko tulevaisuudessa siis vain rikkailla mahdollisuus viihtyisään ja terveelliseen ympäristöön? Jo nyt näyttäisi monissa paikoissa näin olevan.

Pohjoismaissa asiat ovat vielä hyvin verrattuna muuhun maailmaan. Meillä on oikeasti tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvinvointiin kuin muualla maailmassa. Kuitenkin on täälläkin jo nähtävissä muutosta. Meillä ei tunnu olevan riittävästi rahaa huolehtia ympäristöstämme enää kunnolla. Voimmeko siis saavuttaa todellista hyvinvointia nykyisellä tavalla joka perustuu talouteen ja kaupankäyntiin?

Luonto toimii sisältä ulospäin. Ihmiseen suhteutettuna tämä tarkoittaa, että mieli synnyttää konkreettiset tekomme. Siksi jokaisen olisi syytä pysähtyä ajattelemaan omaa arvomaailmaansa. Onko materia, eli tuotteet, meille todella arvokkaampia kuin ihmissuhteet, palvelut, henkisyys ja hyvinvointi? Millaisen arvon annamme omalle suhteellemme ympäristöön, ystäviin ja yleensä sille, että olemme osa tätä monipuolista elävää maailmaa?

Raha ei sinänsä ole varsinainen ongelma. Periaatteessa se vain ilmaisee sen mitä arvostamme. Todellinen ongelma on itsekkyytemme, ahneutemme ja ymmärryksen puute. Meidän olisikin luotava arvoa asioille, jotka todella luovat hyvinvointia. Jotta oppisimme ymmärtämään mistä todellinen hyvinvointi syntyy, meidän olisi aluksi lakattava juoksemasta ulkoisten asioiden perässä ja pysähdyttävä. Jo pelkästään tämä on vaikeaa nykypäivän kaupallisessa maailmassa, joka luo meille väärää kuvaa hyvästä elämästä. Nykypäivän lapsille ei oikeastaan anneta edes mahdollisuutta hyvään elämään. Heidät opetetaan lapsesta asti haluamaan kaikkea uutta. Todellisuudessa heille myydään vain hienoihin paketteihin käärittyjä tyhjiä lupauksia hyvästä elämästä.

Todellista hyvinvointia ei voi löytää materiaalisesta maailmasta. Todellinen hyvinvointi koostuu henkisestä tasapainosta, oikeista henkisistä arvoista, hyvästä suhteesta luontoon ja toisiin ihmisiin, hyvästä suhteesta koko ympäristöömme. Kun sisäinen maailmamme, ajattelumme ja henkiset arvomme ovat kohdallaan. Alamme luonnollisesti luomaan hyvää ympärillemme. Mutta kuinka paljon anname arvoa henkisyydellemme?

Close Menu