Toisen kohtaaminen on enemmän kuin pelkkä sovittu tapa

Toisen kohtaaminen on enemmän kuin pelkkä sovittu tapa

Kiinnitämmekö riittävästi huomiota tilanteisiin, joissa kohtaamme toisia ihmisiä? Aivan liian usein kun kohtaamme ihmisiä ja esimerkiksi kättelemme, teemme sen rutiininomaisesti. Kättelemme vain koska niin kuuluu tehdä, koska on tapana kätellä. Jos kätteleminen ei tule luonnostaan, niin miksi sitten teemme niin? Onko tästä tavasta tullut jo niin vahva, että teemme sen vain sosiaalisen paineen vuoksi? Jos asia on näin, niin onko tällaisella tavalla enää mitään oikeaa, aitoa merkitystä?

Painotan aina asioiden oikeaa luonnollista merkitystä. Se on KiDo:n ydin. Teemme asioita ja tiedämme mitä teemme. Ymmärrämme asian taustalla olevan luonnollisuuden. Liian usein kuitenkin me ihmiset teemme asioita, mutta emme tiedä mitä teemme. Teemme vain koska niin kuuluu tehdä, koska niin on tapana tehdä. Siinä vaiheessa kun emme enää ymmärrä tapojamme, sitä miksi teemme jotakin niin kuin teemme, on kyseistä tapaa mielestäni syytä pysähtyä tarkastelemaan syvemmin. Usein me emme kuitenkaan syvenny omaan toimintaamme, emme välttämättä edes huomaa automaattisia tapojamme, ennen kuin tapahtuu jotain poikkeavaa.

Menneinä aikoina ihmisten välisiin kohtaamisiin liittyi olennaisesti suuri vaara. Onko toinen ystävällismielinen? Mitä se aikoo? Mitä sillä on mielessä? Uskallanko lähestyä? Tällaisia kysymyksiä pyöri mielessämme kuin kohtasimme vieraan ihmisen. Lähtökohtaisesti emme luottaneet, mikä oli ymmärrettävää. Kohtaamisessa oli tärkeintä varovaisuus. Väärä ele tai liike saattoi olla kohtalokasta. Oli siis tärkeää myös ilmaista omat aikeensa toiselle selkeästi, mutta ongelmana saattoi olla yhteisen kielen puute. Ja vaikka puhuttu kieli olisi ollutkin sama, sanoihin ei luotettu koska tiedettiin, että jos toisen aikeet ovat vilpilliset, sanat ovat myös. Piti siis katsoa ja tunnustella toisen aikeita hyvin tarkkaan. Emme lähestyneet, emmekä varsinkaan koskeneet toiseen, ennen kuin olimme varmoja siitä että se oli turvallista.

Kun katsomme kättelemistä tästä historiallisesta näkökulmasta käsin huomaamme, että se on suuri luottamuksenosoitus toista kohtaan. Antaessamme toisen tarttua käteemme asetimme itsemme menneinä aikoina suureen vaaraan. Tällainen vaara on ollut läsnä koko ihmisen historian ajan. Vasta aivan viimeisinä historian vuosina, yhteiskuntamme muuttuessa turvallisemmaksi, on suhtautumisemme muuttunut. Mutta olemmeko alkaneet pitää toisia ihmisiä turvallisina? Luotammeko toisiin ihmisiin edelleenkään? En olisi tästä niin varma. Varovaisuus on meissä syvällä. On siis syytä edelleen kiinnittää huomiota siihen kuinka kohtaamme.

Luottamuksellisen suhteen luominen on asia, johon tulisi kiinnittää huomiota aina. Yhteistyö perustuu luottamukseen, ja yhteistyö on myös yhteisöjen syntymisen tarkoitus. Tämä koskee kaikkia yhteisöjä, ei pelkästään meidän ihmisten. Luottamus luo perustan uskottavuudelle, hyvälle suhteelle ja sitä kautta hyvälle yhteiselolle.

Jotta voisimme luoda tällaisen luottamuksellisen suhteen, on meidän ensin luotava hyvä yhteys toiseen osapuoleen. Luottamuksellista ja hyvää suhdetta ei voi myöskään syntyä, jos emme ymmärrä toisen aikeita. Toisen aikeiden ymmärtäminen on taas mahdollista vain jos välillämme on hyvä yhteys. Esimerkiksi kätellessämme vain tavan vuoksi, tämä yhteys toiseen jää usein puuttumaan. Käyttäytyminen tällä tavalla vain sovittujen tapojen mukaan, saakin aikaiseksi sen, ettemme luo enää kunnolla yhteyttä toisiin. Pinnalliset sosiaaliset tavat ja käyttäytymismallit joista puuttuu aitous, ovat kuitenkin valitettavasti nousseet yhä suurempaan rooliin yhteiskunnassamme.

Hyvän yhteyden luominen vaatii meitä olemaan tilanteessa täysin läsnä. Kohdattaessa on läsnäolon lisäksi tärkeää olla myös aito, avoin ja vilpitön. Mutta olemmeko riittävän tietoisia omasta toiminnastamme ja olemuksestamme ollaksemme aitoja kohtaamistilanteessa? Uskallammeko olla tilanteessa myöskään avoimia? Kohtaamamme sosiaalinen paine, hyväksytyksi tulemisen tarve ja erinomaisuutta korostava yhteiskuntamme joka dramatisoi asioita, luovat pelkoa. Tämä lisääntyvä pelko ei auta meitä kohti avoimuutta. Olemmeko myöskään vilpittömiä nykyisessä kaupallisuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, joka korostaa omistamista tienä onnellisuuteen, lisäten myös itsekkyyttä ja ahneutta? Tunnemmeko siis itseämme ja omaa toimintaamme riittävän hyvin? Olemmeko riittävän tietoisia, luodaksemme hyvän yhteyden toisiin?

Ennen meidän oli turvallisuutemme takia välttämätöntä kiinnittää huomiota siihen mitä ilmaisemme. Nyt kun kohtaamisen vaara ei ole enää samanlainen, emme kiinnitä siihen enää samalla tavalla myöskään huomiota. Olemmekin menettäneet tietoisuutemme omasta ilmaisustamme. Tämä on nähtävissä kaikkialla. Kohtaan jatkuvasti ihmisiä, jotka luulevat usein ilmaisevan muuta kuin mitä todellisuudessa ilmaisevat. Huolestuttavinta tässä on nimenomaan se, että he eivät tiedä ollenkaan mitä ilmaisevat omalla olemuksellaan ja käytöksellään. Seurauksena on, etteivät he myöskään ymmärrä, miksi joku ei pidä heistä tai miksi heidän asiansa eivät suju ajatellulla tavalla.

Jos olemme näin tietämättömiä siitä mitä ilmaisemme ja miten toimintamme vaikuttaa ympäristöön, ei ole ihme, että asiat eivät suju isommassakaan mittakaavassa yhteiskuntien tasolla. Ei ole silloin myöskään ihme, että meidän on vaikea tehdä oikeita päätöksiä, päätöksiä jotka ovat hyviä koko planeetallemme. Voisin jopa sanoa, että oman turvallisuutemme takia, meidän on myös nykyaikana tärkeää kiinnittää huomiota siihen mitä ilmaisemme, miten toimintamme vaikuttaa.

Mielemme on asioiden taustalla luomassa aikeemme ja toimintamme, ja keho ilmaisee mieltämme. Ilmaisemme siis itseämme kaiken aikaa. Vaikka emme olisi tietoisia omista aikeistamme tai omasta mielentilastamme, näkyvät ne kuitenkin aina ilmaisussamme. Emme voi peitellä niitä henkilöltä, joka ymmärtää tätä luonnollista vuorovaikutusta. Tämän luonnollisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen onkin ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme toimia kohtaamistilanteissa, ja muutenkin, tietoisesti ja hyvin. Kaikki alkaa siis toistemme kohtaamisesta ja hyvän yhteyden luomisesta, joka rakentaa hyvän yhteistoiminnan. Luodaksemme hyvän yhteyden toiseen ja ilmaistaksemme aitoutta, avoimuutta ja vilpittömyyttä, meidän on paneuduttava kohtaamistilanteeseen syvemmin ja opeteltava ymmärtämään, että toisen kohtaaminen on enemmän kuin pelkkä tapa.

Artikkelikuva: Gerd Altmann