Tunteiden valta

Tunteiden valta

Tunteet vaikuttavat meihin, toimintaamme ja reaktioihimme, ne auttavat meitä ymmärtämään toisia ihmisiä, varoittavat meitä vaarasta ja kertovat milloin tilanne on turvallinen. Tunteet ovat merkittävä tekijä elämässämme, ja on vaikea kuvitella elämää ilman tunteita.

Jos tunteet hallitsevat meitä, ne voivat hetkessä saada elämämme täysin sekaisin. Ne voivat aiheuttaa paljon kaaosta elämäämme ja saavat meidät tekemään jopa hirvittäviä tekoja. Onkin erittäin tärkeää tulla tietoiseksi tunteistaan ja oppia ymmärtämään kuinka ne vaikuttavat meihin ja toimintaamme.

Vaatii paljon itsetutkiskelua ja itsensä ”kuuntelemista”, jotta tulisi tutuksi tunteidensa kanssa ja oppisi ymmärtämään niitä. Kuitenkin, kun opimme ymmärtämään tunteitamme, niistä tulee meille merkittävä voimavara sillä ne kertovat meille paljon ympäristöstämme ja itsestämme. Ei kuitenkaan riitä, että tulee vain tietoiseksi tunteistaan ja oppii ymmärtämään niitä, meidän täytyy myös vapautua niiden hallinnasta. Tietoisuus siitä kuinka tunteet syntyvät auttaa meitä vapautumaan niistä.

Tunteista voisikin sanoa samaa, kuin mitä tulesta, ne ovat hyvä renki, mutta huono isäntä.

Close Menu