Voittamisen kulttuuri

Voittamisen kulttuuri

Tarvitsemmeko kilpailua? Ainakaan sellaista kilpailua kuin se on nyt. Alunperin kilpailun tarkoituksena oli kehittää henkilön kykyjä ja taitoja, mutta tuntuu, että nykyisin kilpailun päätarkoitus on vain voittaa. Voittaminen ei itseasiassa kehitä henkilön taitoja äärimmilleen. Voittamiseen riittää kun on tietyllä hetkellä parempi kuin toinen. Lisäksi kun tarkoituksena on vain voittaa muut, se synnyttää vääränlaista kehitystä ja aiheuttaa myös turhia konflikteja. Alamme toimimaan kaikkialla mielessä vain muiden voittaminen. Tämä aiheuttaa myös normaaleihin vuorovaikutustilanteisiin sen, että haluamme vain olla parempia kuin toiset.

Nykyinen voittamista ihannoiva kulttuurimme synnyttääkin vääränlaista kilpailua. Se opettaa ihmiset jo lapsesta asti kilpailemaan toistensa kanssa, olemaan parempia kuin muut. Koulussakin saatuja arvosanoja verrataan heti muiden vastaaviin, ja sen perusteella lapsi arvioi kuinka hyvin on menestynyt. Voittamisen asennetta ja menestymisen tärkeyttä korostetaan. Meihin valetaan uskomus, että menestyäksemme meidän täytyy olla parempia kuin muut. Ihmiset alkavat siis jo lapsesta asti vertailemaan itseään muihin ja mittaavat näin omaa hyvyyttään sen sijaan, että keskittyisivät omien taitojensa kehittämiseen.

Ainainen pyrkimys voittamiseen johtaa myös vääränlaiseen itsekkyyteen. Heti kun teemme jotakin paremmin kuin toiset, alamme kuvittelemaan, että olemme myös muita parempia ihmisenä. Emme keskity enää vuorovaikutukseen muiden kanssa, vaan keskitymme vain kilpailemaan ja voittamaan. Myös halumme osoittaa muille kuinka hyviä olemme kasvaa ja alamme puhumaan yhä enemmän vain siitä mitä me itse olemme tehneet. Meistä tulee itsekeskeisiä pyrkyreitä, ja mitä enemmän menestymme sitä pahemmaksi itsekeskeisyytemme käy; sillä onhan menestyksemme aina suhteessa muihin. Seurauksena on, että emme osaa enää arvostaa muita ihmisiä, muuten kuin sen suhteen mitä hyötyä heistä on meidän omalle menestyksellemme. Jos heistä ei ole meille mitään hyötyä, saatamme jopa pyrkiä tuhoamaan heidät, ettei vain tarvitsisi kilpailla heitä vastaan. Sillä mitä vähemmän meillä on kilpailijoita, sitä helpompi on olla voittaja, ja mitä heikompia vastustajamme ovat, sitä helpompi meidän on voittaa heidät.

Kuitenkin aina eteen tulee tilanne jossa kohtaamme itseämme vahvemman, paremman ja menestyneemmän henkilön. Silloin olemme kateellisia hänelle. Yritämme jopa tehdä kaikkemme mustamaalataksemme häntä, ja tehdä hänestä siten muiden silmissä heikompaa. Yritämme siis kaikin keinoin saada aikaiseksi tilanteen, jossa voimme olla parempia kuin hän, sen sijaan että arvostaisimme häntä ja oppisimme häneltä. Emme vain kestä sitä ettemme olekaan parhaita.

Voittamisen kulttuuri perustuu aina siihen, että meidän täytyy olla parempia kuin joku toinen, parempia kuin muut. Kun elämämme on keskittynyt voittamiselle, emme oikeasti elä enää omaa elämäämme. Emme myöskään keskity enää oman elämämme kehittämiseen, emmekä omien taitojemme kehittämiseen niin, että niistä olisi hyötyä muille. Keskitymme vain vertailemaan itseämme muihin. Tällainen voittamisen kulttuuri ei koskaan voi kehittää taitojamme niin pitkälle kuin niiden olisi mahdollista kehittyä, koska taitojemme kehittäminen on aina suhteessa muihin, eikä siihen mikä meidän todellinen potentiaalimme kyseisessä taidossa olisi. Voittamisen kultturissa riittää, että on parempi kuin toinen. Siinä ei ole tarpeen kehittää taitojaan niin pitkälle kuin mahdollista. Siinä ei ole myöskään tarpeen keskittyä siihen kuinka meidän ihmisten yhteiskunta kehittyy. Riittää kun itse menestymme. Emmekä myöskään ajattele sitä mitä jätämme oikeasti jälkeemme tulevien sukupolvien hyödyksi. Keskitymme vain siihen, että tulevat sukupolvet muistavat kuinka hyviä olimme, ja jos olimme parhaita on elämämme ollut silloin täydellistä.

Close Menu