Miksi kohtaamme elämässämme vaikeuksia? Miksi elämä on toisinaan vain suma vastoinkäymisiä? Olen kohdannut elämässäni paljon vaikeuksia, epäonnistumisia ja pettymyksiä, kerta toisensa jälkeen. Tietenkin ihmisenä joka haluaa selvittää asioiden perimmäisen syyn, olen pureutunut myös vaikeuksien perimmäiseen syyhyn. Mutta en toki ole ensimmäinen ihminen joka näin on tehnyt. Historia tuntee monia tällaisia henkilöitä. Kuuluisin heistä lienee ehkä Buddha, joka selvitti kärsimykseen johtavan tien ja siitä vapautumisen perin pohjin n. 600 eaa.
Totta puhuakseni, en olisi saavuttanut sitä mitä olen saavuttanut, jos en olisi kohdannut niitä vaikeuksia joita elämässäni on ollut. Mieleeni tulee Jim Carreyn elokuva Bruce – taivaanlahja, jossa maailma pyrkii todella osoittamaan hänelle oikean tien, mutta hän ei niitä merkkejä huomaa ja törmäilee elämässään jatkuvasti. Samaistan itseni kyllä tuohon. Maailma todellakin näyttää meille mihin suuntaan meidän pitäisi mennä. Se on sitten eri asia, kuuntelemmeko noita merkkejä. Minä en selvästi kuunnellut, enkä ymmärtänyt. Tässä se vika sitten piileekin. Me emme kuuntele maailmaa, luontoa. Koska emme osaa.
Meillä on siis mahdollisuus päästä helpommalla jos ymmärrämme elämää ja yhteyttämme luontoon paremmin. Ensinnäkin meidän on ymmärrettävä, että me vaikutamme ympäristöömme ja ympäristö vaikuttaa meihin. Se mitä teemme vaikuttaa kaikkeen ympärillämme ja ympärillämme oleva vaikuttaa meidän toimintaan. Emme kuitenkaan ole täysin ympäristön armoilla, sillä meillä on vapaa tahto. Tuo vapaa tahto ei sinällään kuitenkaan riitä, meidän olisi myös hyvä ymmärtää itseämme ja maailmaa ympärillämme. Ymmärtämällä voimme toimia oikein kussakin tilanteessa.
Nykyisin ihmiset pyrkivät vapaalla tahdollaan saamaan sen mitä haluavat. Olemme itsekkäitä. Pyrimme halujemme ohjaamina kohti tavoitteitamme, kohti ihanne-elämäämme, jonka kuvittelemme omassa mielessämme. Tämä aiheuttaa paljon ristiriitoja sen välillä mitä kuvittelemme ja mitä todellisuudessa on. Nämä ristiriidat aiheuttavat ongelmamme. Törmäämme siis jatkuvasti pää edellä todellisuuteen. Meillä onkin olemassa uskomus, että on oltava henkisesti ja fyysisesti vahva, jotta selviää elämän koettelemuksista. Tietyllä tavalla tämä uskomus on kyllä totta, mutta ei aivan. Totuus nimittäin on, että oikeasti vahva ihminen ei kärsi lainkaan. Todellisuudessa oikeasti vahva ihminen on vapaa elämän riepottelusta, vapaa hyvän ja pahan kaksinaisuudesta, ja siten vapaa kärsimyksestä.
Buddha nimenomaan oivalsi, että kärsimyksen syy piilee omissa haluissamme. Mutta hän ei suinkaan keksinyt tätä ajatusta itse. Tämä tieto oli olemassa jo ainakin suullisena perinteenä. Se on myös kirjoitettu Veda-kirjoihin, jotka ovat ehkä maailman vanhimmat kirjat. Buddhan oivallus oli kuitenkin merkittävä, koska hän todella konkreettisesti sisäisesti ymmärsi, miten halut luovat meidän kärsimyksemme. Hän oivalsi myös konkreettisesti miten tuosta kärsimyksestä voi vapautua. Tätä oivallusta kutsutaan valaistumiseksi. Vapaa tahto on nimenomaan avain tähän konkreettiseen oivallukseen, ja tätä vapaan tahdon oikeaa käyttöä kutsutaan meditaatioksi.
Normaalisti käytämme siis vapaata tahtoa halujemme kohteiden, tavoitteidemme saavuttamiseen, emme elämämme ymmärtämiseen. Meditaatio tarkoittaa taas sitä, että suuntamme oman vapaan tahdon elämään ja sen ymmärtämiseen. Tämä alkaa yleensä läsnä olevaan todellisuuteen keskittymällä. Yleensä aluksi huomio suunnataan hengitykseen. Tarkoituksena on saada mieli rauhoittumaan, ajatukset hiljenemään. Kun ajattelumme rauhoittuu ja hiljenee, meillä on mahdollisuus alkaa näkemään läsnä oleva todellisuus puhtaammin. Ajattelumme, tunteemme ja uskomuksemme nimittäin vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisena todellisuuden näemme. Emme siis näe sitä puhtaasti. Tämä on syynä siihen, miksi todellisuus pääsee aina yllättämään meidät, ja törmäämme siihen.
Emme myöskään yleensä ole tietoisia omasta sisäisestä maailmastamme. Emme ole tietoisia siitä kuinka ajattelumme, tunteemme ja uskomuksemme vaikuttavat meihin. Saatamme jopa uskoa, että emme voi itsellemme mitään, sillä olemmehan syntyneet tällaisiksi. Herääkin kysymys, että onko tahtomme ylipäätään oikeasti vapaa. Kaikki tämä sokeus ja tietämättömyys itseämme ja ympäröivää todellisuutta kohtaan, aiheuttaa törmäilymme, kärsimyksemme. Meditaatio on nimenomaan tie todellisuuden näkemiseen ja kärsimyksestä vapautumiseen. Sen päämääränä on nähdä selkeästi itsemme ja ympäröivä maailma. Itse sanonkin että meditaation päätepiste, valaistuminen, onkin vasta elämän alku.
